Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

koulun alku

09.08.2013, anonymous777

Meillä alkoi koulu jo 8.8 torstaina. Olin nukkunut todella huonosti jostain syystä. Aamulla tajusin että oli täysikuu ja muutenkin alkoi koulu. Aluksi menimme saliin, ja koulun opettajat kertoivat nimensä ja mitä ainetta opettavat. Sitten rehtori piti pitkän tylsän puheen, josta en paljoakaan muista. Sitten menimme luokkaan ja opettaja kertoi jotain sääntöjä. En tiennytkään että koululla on niin paljon sääntöjä… 😮 Minusta ainoat säännöt mitä oikeasti valvotaan ovat tupakkakielto, ulkovälkkä ja puhelimen käyttö tunnilla. Loput säännöt olivat itsestään selvyyksiä, ettei niitö edes ole pitänyt sääntöinä, ja siten se lista tuli vähän yllätyksenä.

Melkein kaikki olivat keränneet kasvion. Myös minä olin saanut aikaiseksi kasvion, jossa oli minimimäärä kasveja. Se oli luokan pienimpiä. Vain muutamalla oli jäänyt pari kasvia keräämättä. Sitten meillä oli saksaa. Saksa oli todella kivaa. Aluksi opettaja vain pelotteli saksan kielen vaikeudella ja sanoi, ettei pidä mennä paniikkiin. Oli kuulemma asunut ihan Saksassakin, ja on elävä todiste siitä, että saksa on ihmisten kieli. Saksassahan lapsetkin osaa puhua saksaa. Tehtäväkirjoja meillä ei vielä ollut, joten suomensimme kappaletta vähän arvaamalla. Aika helppoa se oli.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *