Yleinen

Leffassa ja ”shoppailemassa”

17.06.2013, anonymous777

Tänään heräsin JO kahdeksalta, koska lähdettiin kaverin kanssa Ouluun. Oulussa käytiin monissa kaupoissa ja iltapäivällä mentiin elokuviin. Käytiin katsomassa After earth. Oli huonosti tehty elokuva, mutta viihdyttävä. Oli huonot näyttelijät, huono ohjaus ja huonot tehosteet. (Elokuva oli 2D) Oli semmoinen ”toisesta korvasta sisään, toisesta ulos” -elokuva. Huono se ei silti ollut. Suosittelen käymään katsomassa. Sitten …

Lue kokonaan

Yleinen

Onko tässäkään mitään järkeä?

16.06.2013, anonymous777

Julkkiksien vihaamisesta ja palvomisesta. +Kasvion keräämistä ja mansikoita. Tänään tultiin äidille. Matkalla löysin montakin kasvia. Pitäisi kerätä kasviota, mutta ei millään saa aikaiseksi. Kävin tänään uimassa, ja se kyllä kannatti! Löysin puolukan jossa oli vielä kukka. No puolukkaahan on jokapuolella, mutta vaikka asunkin Iissä, olen silti kaupunkilainen. Kyllä ”luonto on minulle tärkeä”, mutta se ei …

Lue kokonaan

Yleinen

Kotona

15.06.2013, anonymous777

Tultiin eilen Ylitorniolta takaisin Iihin. Ihan kivaahan siellä oli. Torstai iltana oli tarkoitus pelata frisbeegolfia, mutta urheilukentän tilalla oli suuri sorakenttä. Ilmeisesti sinne rakennettiin jotain. Hain sitten nuorisotilalta koripallon. Koripallot oli kaikki aika surkeita. Ylitorniolla on varmasti nuuskaongelma. Nuorisotilan ovessa oli isot kyltit joissa kiellettiin nuuskan tuonti sisälle. Nuorisotila on siellä oikein mukava. On flipperi, …

Lue kokonaan

Yleinen

Ylitorniolla

12.06.2013, anonymous777

Tänään heräsin jo kahdeksalta. Se johtui siitä, että me lähdimme Ylitorniolle. Matkalla me käytiin haaparannassa, ja ostin 12 tölkkiä limsaa ja irtokarkkeja. Tultiin Ylitorniolle joskus yhden jälkeen. Söin ensimmäistä kertaa tänävuonna uusia pottuja. Ne olivat ruotsalaisia, mutta ihan yhtä hyviä. Sitten käytiin kaupassa, ja katsoin levyjä. Siellä oli monta Rammsteinin levyä. (anteeksi taas Rammstain asia) …

Lue kokonaan

Yleinen

TÄNÄÄN

09.06.2013, anonymous777

EN TEHNYT MITÄÄN 🙂

Lue kokonaan

Yleinen

Markkinat

08.06.2013, anonymous777

Tänään oli lohimarkkinat. Oli tarkoitus mennä heti kymmeneltä, mutta en jaksanut herätä. Menin joskus yhdentoista aikoihin. Oli kyllä pakko myöntää että markkinat oli pettymys. Myyjiä oli vähän. Sitä muikun myyjääkään ei ollut. Muutama teltta kuten hunajateltta, karkkiteltta, nopanheitto ja se missä pitää arvata paljonko lohi painaa. Esiintyjiä oli yksi: Ilmapallomies. Ja tietenkin jotain ihmeen laulajia. …

Lue kokonaan

Yleinen

Netti on ihana

07.06.2013, anonymous777

Mitään varsinaista asiaa ei minulla nyt ole. Eikä edes teiniangstiasiaa. Oikeastaan minulla oli ihan kiva päivä.  Aamulla kun heräsin niin tulin koneelle tarkistamaan kommentit, keskustelut, blogit, Facebookin ja muutamia blogeja. Sitten lähin pikaisesti käymään uimassa. Kun äiti ja isäpuoli tuli niin grillattiin. Meillä oli makkaraa (hyi :/), pihvejä, sieniä, pottuja ja maissia. Meillä on aina …

Lue kokonaan

Yleinen

huomenna! Ja tärkeää asiaa Rammsteinista

06.06.2013, anonymous777

Tänään kun heräsin, minun huoneeseen oli tuotu roskapussi. Minun piti kuulemma viedä minun pikkuveljen roskat. Huomasin, ettei minun olo ollutkaan niin kamala, vaikka heräsinkin siihen että nenä oli tukossa. Katsoin huvikseni kelloa, ja huomasin sen olevan 12.20. Söin lihakeittoa ja lähdin rannalle. Pojat ajoi laiturilta veteen. Siis pyörällä. Tajusin ettei se uiminen olekkaan enään niin …

Lue kokonaan

Yleinen

Miksi minä?

05.06.2013, anonymous777

Tänään se kamala nuha jatkui. Minä en ole tehnyt mitään, minkä takia ansaitsisin tämän. Minulla on hirveä yskä, vaikken edes polta. Ne jotka polttaa tupakkaa, ovat ansainneet yskänsä. Minä en. Kesäloma on alkanut ja on jo keskiviikko. En ole vieläkään tehnyt mitään järkevää. En ole päässyt uimaankaan kuin kahdesti, kun on tämä nuha. En ole …

Lue kokonaan

Yleinen

Tietokone

04.06.2013, anonymous777

Tänään lähdin äidille (vanhemmat ovat eronneet) Tänään sain oman tietokoneen. Tää on tämmönen Fujitsu Siemens läppäri. Koneessa on windows XP, ja latasin siihen chromen. On ihan kiva, että minuun vihdoin luotetaan edes sen verran, että teen muutakin kuin olen koneella, enkä mene pornosivuille. (oon 14!)  Oikeastaan porno on enemmän poikien juttu.

Lue kokonaan

Yleinen

Mökillä ja uimassa

04.06.2013, anonymous777

Tänään aamulla heräsin mökillä. Söin aamupalan ja menin ulos. Mun pikkuveli kalasti virvelillä, mutta ei saanut yhtään kalaa. Veneilemään ei päästy koska ei ollut pelastusliivejä ollenkaan. En minä niitä olisi kyllä käyttänytkään, sen verran luonnollinen ihminen kun haluan olla. (kyllä silti vaatteita käytän) Pelastusliivit päällä olo on epämukava ja luonnoton. Sitten siivottiin,  pakattin auto ja …

Lue kokonaan

Yleinen

Mökillä

04.06.2013, anonymous777 Gallery

Neljältä lähdimme pikkuveljen, mummon ja vaarin  kanssa mökille. Se on Iijoen rannassa (tarkempaa paikkaa en kerro) Se on punainen pieni mökki jossa joskus ollaan kesällä. Kävin ensimmäistä kertaa uimassa. Kuvat on otettu puhelimella kirkkaassa auringossa, joten ne eivät ole ehkä parasta laatua.

Lue kokonaan

Yleinen

Kesäloma, kevätjuhla ja todistus

04.06.2013, anonymous777 Gallery

Koko viimeinen viikko oli mennyt vähän höpöksi koulussa. En ollut pystynyt nukkumaan juurikaan, kun oli niin kuuma ja paljon sääskiä. Kun heräsin, menin varmaan facebookiin tai johonkin kun ei millään meinannut jaksaa. Sitten lähdin kouluun. Koulussa jotkut puhuivat että numerot näkyy jo helmessä, niin menin sitten puhelimella katsomaan. Olihan se uskomaton yllätys kun oli vain …

Lue kokonaan

Yleinen

Blogi kesästä (päivitetty 4.6)

04.06.2013, anonymous777

Ajattelin tehdä blogin kesästä. Asun Iissä, ja varmasti monet iiläiset nuoret tunnistavat minut täältä, mutta ei se haittaa kun täällä ei mitään salaisuuksia kuiteskaan ole. Kerron kesästäni ajalta 1.6.-30.8. Olen tyttö.  Menen ensvuonna kasille. Harrastan rumpujen soittoa. Kesällä tykkään uida ja pelata sulkapalloa. Kesässä on vain se inhottava puoli, eli sääsket ja kuumuus. Kesäsuunnitelmiin kuuluisi …

Lue kokonaan